Osa Viiskulman terveysaseman toiminnoista aiotaan yksityistää

Etusivu,Kirjoituksia

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa on tänään käsittelyssä Viiskulman uuden terveysaseman perustaminen yksityisenä palvelutuotantona.

Kaupungin esityksen mukaan nykyinen Viiskulman terveysasema jatkaisi toimintaansa entisellään. En usko kaupungin tavoitteena olevan kahden erillisen terveysaseman ylläpitäminen Viiskulmassa. On vain ajan kysymys, koska kaupungin oman terveysaseman yhdistämistä yksityiseen toimijaan perusteltaisiin tällä näkökulmalla.

Kaupungin virkamiesten laatiman esityksen mukaan keskustan terveysaseman alueella on nykyisin kaupungin suurimmat käyttäjämäärät, keskimäärin 2 732 asukasta/lääkäri, kun taas koko Helsingin alueella on keskimäärin 2 146 asukasta/lääkäri. Yli 75-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan Viiskulman terveysaseman alueella määrällisesti eniten kaikista Helsingin alueista. On hyvä asia, että kaupungissa on havaittu Viiskulman terveydenhuollon kapasiteetin riittämättömyys.

Alueen väestön voimakas ikääntyminen ja suuret käyttäjämäärät saattavat johtaa kustannusten ennakoimattomaan nousuun. Yksityinen palveluntuottaja ei tällä yhtälöllä ole yleensä paras ratkaisu. Aikaisemmissa kuntakokeiluissa on havaittu (esim. Sosiaalibarometri 2013 ja tapaus Lumijoki), ettei palveluiden yksityistäminen johda säästöihin eikä palveluiden laadun paranemiseen.

Terveysasemien toimintaa pitää tehostaa toiminnan organisointia parantamalla, ei yksityistämällä. Asiakas tulee ohjata tehokkaammin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja oikealle vastaanottajalle. Kaikki hoito ja neuvonta eivät tarvitse lääkärin palvelua, esimerkiksi sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien ammattitaitoa ja osaamista tulee korostaa.

Kaupunki on perustellut yksityistämistä myös rekrytointiongelmilla. Kaupungin mukaan Viiskulman terveysasemalla on vakituisissa lääkärinviroissa viisi lääkäriä, joista kaksi on osa-aikaisesti, ja sijaisia on laskennallisesti 4,5. Rekrytointiongelmat eivät voi olla peruste toimintojen yksityistämiselle. Kaupunki pystyy rekrytointiongelmiin vaikuttamaan omalla toiminnallaan. Kaupungin tulee huomioida, myös muun hoitohenkilökunnan saatavuus. Saatavuusongelmiin auttaa muun muassa henkilöstöryhmien yhdenmukainen kohtelu työsuhteen ehdoissa, kuten palkankorotuksia suunnatessa. Kanta-Kaupungissa asumien on kallista, missä ovat alueen työsuhdeasunnot. Lisäksi liikenneyhteydet alueella ovat viime aikoina heikentyneet huomattavasti HSL:n linjamuutosten seurauksena.

Viiskulman terveysaseman palvelut tulee säilyttää kaupungin omana toimintana. Nykyisen terveysaseman resursseja tulee lisätä käyttäjämäärän kasvaessa ja tarvittaessa harkita uusia tiloja terveysaseman. Ylimenokauden lisäpalvelut voitaisiin toteuttaa palveluseteleillä.

Taru Reinikainen

johtokunnan jäsen

Kanta-Helsingin sosialidemokraatit ry

taru@tarureinikainen.fi